Soluterapialla tarkoitetaan solujen siirtämistä potilaalle sairauden korjaamiseksi tai estämiseksi. Soluterapiaksi voidaan myös kutsua verensiirrossa ja syöpien tukihoitoina käytettävien muokkaamattomien solujen antamista, mutta kun soluja muokataan kehon ulkopuolella eli ex vivo, erilaiset käyttö- ja hoitomahdollisuudet ovat lähes rajattomat. Viimeisen 50 vuoden aikana menetelmät tarkkojen geneettisten modifikaatioiden tekemiseen ovat kehittyneet merkittävästi. Tämän vuoksi laboratoriossa kasvatettavia soluja voidaan käsitellä monilla erilaisilla menetelmillä, kuten solun puuttuvan tai toimimattoman geenin lisäys samoilla virusvektoreilla kuin geenihoidoissakin. Geenihoitoihin verrattuna soluterapian etu on se, että soluviljely mahdollistaa solujen karakterisoinnin ja seulomisen, jotta vain onnistuneesti muunneltuja soluja voidaan käyttää hoidoissa.
Soluhoidoissa käytettävät solut voivat olla autologisia eli peräisin vastaanottajalta itseltään tai allogeenisiä eli ulkopuoliselta luovuttajalta saatuja. Siirrettävä solu voi olla alkion tai sikiön kantasolu, aikuisen kudoksista löytyvä kantasolu tai erilaistunut ja uudelleen ohjelmoitu solu. Solun alkuperä vaikuttaa merkittävästi toteutettavan hoidon etiikkaan, solun vaatimiin käsittelyihin ja hoidettavan potilaan tarvitsemaan immunosupressioon. Soluhoitoja käytetään varsinkin monien erilaisten syöpien hoitoon ja niillä on osoitettu olevan hyvä hoitoteho, etenkin leukemioissa ja lymfoomissa. Soluterapian laajamittaisen käyttöönoton hidasteena voidaan pitää tuotantoa, eritoten sen työläitä valmistusvaiheita ja vaikeuksia tuottaa kerralla suuria solueriä.
Yksi lupaavimmista soluhoidoista on CAR-T (Chimeric antigen receptor T cells) soluterapia. Terapian tarkoituksena on muokata potilaan omia T-soluja siten, että ne tunnistaisivat ja tuhoaisivat syöpäsolut. Potilaan soluja kerätään muutaman tunnin ajan sairaalassa, jonka jälkeen solut lähetetään laboratorioon T-solujen erotteluun ja geenimuokkaukseen. Tämä kestää noin 3 viikkoa, jonka aikana potilaalle annetaan tarvittaessa solusalpaajahoitoa ennen muokattujen solujen palauttamista elimistöön. CAR-T-soluhoitoa on annettu nopeakasvuista B-solulymfoomaa ja akuuttia lymfoblastileukemiaa sairastaville potilaille, joita perinteiset solunsalpaajahoidot eivät ole auttaneet. Kantasolut ovat soluja, joilla on sekä kyky jakautua loputtomasti, että muodostaa erilaisia kudostyyppejä. Ensimmäinen maininta kantasoluista löytyy jo vuodelta 1868, saksalaisen tutkijan Ernst Haeckelin kirjallisuudesta. Hän oli ensimmäinen, joka tunnisti näiden solujen uniikin kyvyn jakautua ja erilaistua useiksi solutyypeiksi. Alkion kantasolujen käyttöön liittyvien eettisten ongelmien vuoksi tekniikoita aikuisen somaattisista soluista tuotettaviin kantasoluihin on kehitetty laaja-alaisesti. Näitä soluja kutsutaan indusoiduiksi pluripotenteiksi kantasoluiksi (iPSC = engl. induced pluripotent stem cells), ja ne ovat keinotekoisesti tiettyjen geenien ekspressoimisella tuotettuja kantasoluja. Ihanteellisimmassa terapeuttisessa skenaariossa potilaan omista eli autologisista soluista tuotettaisiin iPS soluja, joita erilaistettaisiin tarvittaviksi solutyypeiksi (esimerkiksi silmän, sydämen, lihaksen tai ihon soluiksi) eri sairauksien hoitoon. Meneillään olevia kliinisiä soluterapiatutkimuksia voi selata osoitteessa clinicaltrials.gov.
