Suomen geeni- ja soluterapiaseura
Suomen geeni- ja soluterapiaseura
Suomalaiset tutkijat ovat olleet aktiivisia toimijoita geeniterapian alalla jo monia vuosia. Suomen geeni- ja soluterapiaseura perustettiin vuonna 1999 eri tutkimusryhmien yhteistyön kehittämiseksi sekä erilaisten tieteellisten tapaamisten ja kurssien järjestämiseksi. Geeni- ja soluhoidoilla pyritään parantamaan vaikeita sairauksia, joiden hoito ei tällä hetkellä muulla tavoin ole mahdollista. Lupaavia tuloksia on saatu sekä perinnöllisten että hankinnaisten sairauksien hoidossa. Vuonna 2015 FSGCT järjesti kansainvälisen solu- ja geeniterapian vuosikokouksen Helsingissä yhdessä Euroopan geeni- ja soluterapiaseuran (ESGCT) kanssa. Kokoukseen saapui yli 800 johtavaa alan tutkijaa ympäri maailman.
Toivotamme kaikki Suomessa asuvat geeni- ja soluterapiasta kiinnostuneet liittymään Suomen geeni- ja soluterapiaseuraan. Jäsenmaksu on ilmainen ja jäseneksi voi liittyä lähettämällä yhteystietonsa yhdistykselle.
Tervehdys Suomen geeni- ja soluterapiaseuran presidentiltä
Suomen geeni- ja soluterapiaseura perustettiin vuonna 1999 tukemaan geeni- ja soluterapian tutkimusta ja edistämään tutkijoiden, rahoittajatahojen, viranomaisten ja koko yhteiskunnan tietoisuutta geeni- ja soluterapiasta. Alun kokeellisesta vaiheesta ja kliinisestä testauksesta tutkimus on jo ehtinyt kypsyä omaksi alakseen, joka tänä päivänä kattaa sekä erinomaisen perustutkimuksen, translationaaliset sovellutukset että kliinisen tutkimuksen. Kliinisistä tutkimuksista on saatu ensimmäiset vakuuttavat todisteet geeni- ja soluterapian potentiaalista uutena hoitomuotona. Ensimmäiset geeniterapiatuotteet on hyväksytty kliiniseen käyttöön niin EU: ssa kuin USA: ssa ja useita uusia lähestymistapoja kehitetään potilaiden hoitoon sekä geeniterapialla että geenimuokatuilla soluilla. Tie on nyt auki uusille geenilääkkeille.